Pekka Lampelton kirjoituksia tekoälystä ja talouden automaatiosta 2010–2017

Johdanto

Tämä artikkeli on tuotettu ChatGPT o3 deep research -toiminnallisuudella, joka on käynyt läpi verkosta löytyviä kirjoituksiani, kommenttejani ja julkaisujani vuosilta 2010-2017. Teksti, jota olen jonkin verran muokannut, kokoaa yhteen näkemyksiäni tekoälystä ja automaatiosta alkaen ajalta, jolloin olin vielä yliopisto-opiskelija Tampereen yliopistolla.

On hyvä huomioida, että monet näistä näkemyksistä on ilmaistu melko kärjekkäässä ja suorasukaisessa muodossa - nuorella opiskelijalla oli vähemmän suodattimia ja ennen kaikkea halu herättää keskustelua. Vaikka perusajatukseni tekoälyn vaikutuksista ja potentiaalista ovat pysyneet monilta osin samankaltaisina, ilmaisutapani ja näkökulmani ovat vuosien varrella kypsyneet.

Sisällysluettelo

Keskeiset näkemykset tekoälystä ja automaatiosta
Ennusteet ja väitteet tulevaisuudesta
Argumentointi ja perustelut näkemyksille
- 3.1. Tuottavuusloikat historiassa
- 3.2. Kustannussäästöt ja kilpailuetu
- 3.3. Ihmisten hyvinvointi ja vapautuminen
- 3.4. Moraali ja motivaatio
- 3.5. Teknologinen itsekiihdytys
Mahdolliset muutokset näkemyksissä ajan kuluessa
Kronologinen aikajana löydetyistä kirjoituksista
Suoria lainauksia kirjoituksista 2010–2017
Loppusanat: Ajattelun kehitys vuosien varrella
Lähteet

1. Keskeiset näkemykset tekoälystä ja automaatiosta

1.1. Ihmistyön korvautuvuus

Lampelton kirjoituksista 2010–2017 nousee kirkkaasti esiin näkemys, että tekoäly ja automaatio tulevat korvaamaan valtaosan inhimillisestä työstä, myös tieto- ja asiantuntijatyöstä. Hän katsoo, ettei ihmisälyllä ole mitään mystistä etulyöntiasemaa koneisiin verrattuna: “Siinä missä koneet koostuvat atomeista, niin myös ihminen koostuu atomeista. Täten kone voi teoriassa tehdä mitä vain työtä, mihin ihminenkin pystyy.”. Tälla perusargumentilla Lampelto perusteli, että pitkässä juoksussa mikään työn laji ei ole periaatteessa automaation ulottumattomissa. Erityisesti tietotyö – eli ihmisen tiedollista päättelykykyä vaativa työ – oli Lampelton fokuksessa. Hän korosti moneen otteeseen, että esimerkiksi byrokraattien, juristien, lääkäreiden, insinöörien ja jopa toimitusjohtajienkin tehtävät sisältävät runsaasti systemaattisia, kaavamaisia päätöksenteko- tai suunnitteluosia, jotka tekoäly kykenee hoitamaan. Lampelton mukaan “jos työ on rationalisoitavissa, se on myös automatisoitavissa” – eli kaikki sellainen työ, joka voidaan pilkkoa loogisiksi säännöiksi tai toistuviksi prosesseiksi, voidaan antaa koneen tehtäväksi.

Tekoäly ja työttömyys

1.2. Tekoäly ihmistä parempi “ajattelija”

Lampelto näki tekoälyn ylivoimaisena tietyissä tehtävissä. Koska kone pystyy monessa kognitiivisessa asiassa ihmistä tehokkaampaan suoritukseen, Lampelto piti selvänä, että ihmisen ajattelutyö ei ole korvaamatonta. Jo vuonna 2010 hän kirjoitti: “Kone tulee vielä hoitamaan ajatustyön huomattavasti ihmistä tehokkaammin. Ihmisen ajattelutyö ei ole korvaamatonta.”. Vastaavasti vuonna 2011 hän totesi: “Tekoäly korvaa ihmisen ajattelun ja rationalisoinnin lähivuosikymmeninä”. Nämä lausunnot toistavat Lampelton ydinkantaa: vahva tekoäly (tai ainakin kehittynyt soveltava tekoäly) on vain ajan kysymys, ja se tulee syrjäyttämään ihmisen monissa tiedollisissa tehtävissä. Hänen mielestään koneen paremmuus näkyy esim. tiedon käsittelyn nopeudessa ja tarkkuudessa – hän viittasi ihaillen IBM Watsonin kykyyn voittaa ihmismestarit tietokilpailussa. Lampelto oli siis varhain sisäistänyt idean, että kognitiivinen automaatio on seuraava suuri harppaus tuottavuudessa.

1.3. Automaatio on pohjimmiltaan positiivinen asia ihmisille

Huomionarvoista on, että Lampelto suhtautui tähän työn korvautumiseen perusmyönteisesti, jopa toivottavasti. Hänen 2011 bloginsa otsikko “Työt loppuu ja huominen on parempi!” tiivistää optimismin – töiden loppuminen nähdään nimenomaan paremman huomisen ehtona. Lampelton mukaan ihmiskunta voi silloin “palata juurilleen” eli elämään sellaista elämää kuin ennen teollista kuria: aikaa perheelle, ystäville, harrastuksille ja itsensä toteuttamiselle. Hän myös argumentoi, että työn loppumisen myötä katoaisi eriarvoisuuden leima – nyky-yhteiskunnassa ihmisiä arvotetaan tuottavuuden ja työroolin perusteella, mutta hänen visiossaan “emme enää arvota toisiamme tuottavuuden perusteella, vaan olemme … tasaveroisia” osuuskuntakansalaisia. Lampelto jopa lausui provokatiivisesti, että täystyöttömyys olisi tasa-arvon huipentuma. Tämä kertoo hänen arvomaailmastaan: työn menettäminen ei ole katastrofi sinänsä, vaan kyse on siitä, miten yhteiskunta jakaa hedelmät ja antaa merkitystä elämään muuten.

1.4. Ihmisen erityisalueet (luovuus, empatia, arvot)

Vaikka Lampelto uskoi koneiden pystyvän käytännössä kaikkeen, hän kuitenkin tunnisti joitakin inhimillisiä alueita, joilla koneet eivät ainakaan lähitulevaisuudessa täysin korvaa ihmistä. Useasti hän mainitsi luovuuden, taiteen, inhimillisen lämmön, terapeuttisuuden, sosiaalisuuden ja arvot esimerkkeinä alueista, jotka “eivät ole heti korvautumassa”. Esimerkiksi vuonna 2011 hän kirjoitti, että tekoälyn aikakaudella ihmiselle jäävät tehtäväksi “luovuus (taide), arvot (politisointi ja asiakkuus) ja ihmisen lämpö (terapeuttisuus ja sosiaalisuus)”. Nämä edustavat sitä, mitä voidaan kutsua inhimillisiksi taidoiksi ja päämäärien asettamiseksi – Lampelto ajatteli, että vaikka tekoäly tekisi suorittavan työn, ihmiset voisivat silti keksiä tavoitteita, tehdä arvovalintoja ja tuoda tunneälyä. Myöhemmin hän kuitenkin pohti, ettei luovuudenkaan erityisasema ole ikuinen (viittaus siihen, että luovuudessa on mallinnettavia säännönmukaisuuksia). Yleisesti Lampelton voidaan tulkita ajattelevan, että ihmisen rooli siirtyy suorittajasta suunnan näyttäjäksi ja elämän sisällön hakijaksi – toisin sanoen koneet hoitavat tuotannon, ihmiset keskittyvät arvopohjaisiin ja sosiaalisiin asioihin.

1.5. Perustulo ja “kansalaisosinko”

Yksi kantava teema Lampelton näkemyksissä on, että automaation tuottama hyvinvointi tulee jakaa kaikille kansalaisille jonkinlaisen perustulon muodossa. Hän käytti myös termiä “kansalaisosinko” kuvaamaan mallia, jossa valtio (tai kansantalous) nähdään osuuskuntaomisteisena ja jokainen saa osuutensa sen tuotosta. Tämä idea toistuu hänen kirjoituksissaan vuodesta 2011 alkaen. Lampelto perusteli, että kansalaisen ei pidä hävetä automaation tuottaman tulon vastaanottamista – sehän on verrattavissa osinkoon, josta rikkaat jo nyt nauttivat. Hänen mukaansa jo syntymäoikeuden kautta ihmisillä on “omistusosuus” yhteiskunnan pääomasta (maa, infra, teknologia ym.), joten automaation hyötyjen jakaminen tasan olisi oikeudenmukaista. Perustulo oli Lampelton mielestä se keino, jolla yhteiskunta voi vapauttaa ihmiset työn pakkopaidasta ilman että kukaan jää osattomaksi. Hän jopa heitti haasteen skeptikoille vuoden 2012 kirjoituksessaan: “Teen muuten gradua tietotyön automatisoimisesta. Otan mielelläni haasteita vastaan siitä, että tietotyötä EI automatisoida massoittain ennen vuotta 2030.” – vihjaten, että jos (kun) automaatio vyöryy, tarvitaan ratkaisuja kuten perustulo. Kaiken kaikkiaan Lampelto piti perustuloa tai vastaavaa kansalaisosinkoa välttämättömänä osana automaatiokehityksen hallintaa.

1.6. Täystyöllisyydestä “täystoimeliaisuuteen”

Lampelton visioissa muuttuu myös yhteiskunnan ihanne. Hän kritisoi ajatusta, että kaikille pitäisi riittää perinteistä palkkatyötä – hänen mukaansa tämä ei ole enää realistista eikä ehkä toivottavaakaan automaation aikakaudella. Tilalle hän ehdotti käsitettä “täystoimeliaisuus”. Tämä tarkoittaa, että jokainen on mukana yhteiskunnassa jollain mielekkäällä tavalla, vaikkei ole palkkatyössä. Lampelton mukaan yhteiskunnan tulisi arvostaa ja kannustaa kansalaisia käyttämään aikansa itsensä kehittämiseen, opiskeluun, kulttuuriin, vapaaehtoistyöhön, liikuntaan, terveyden ylläpitoon ym. hyödylliseen toimeliaisuuteen. Hän esitti jopa kannustinjärjestelmää: hyvät elämäntavat ja yhteiskunnallisesti positiivinen toiminta voisivat tuoda ekstraetuja, kun taas täysin jouten oleminen tai vahingollinen toiminta voisi vähentää etuja. Tälla tavoin Lampelto hahmotteli mallia, jossa työvelvoitteen sijaan kansalaisia motivoidaan toimeliaisuuteen laajassa merkityksessä. Hänen mielestään tekemisen puute ei ole ongelma – ihmiset voivat kilpailla urheilussa, pelata, harrastaa taidetta, ja löytää siitä merkitystä elämäänsä, kun taloudellinen toimeentulo on turvattu automaation tuotoilla.

2. Ennusteet ja väitteet tulevaisuudesta

2.1. Koneet valtaavat asiantuntija-ammatit

Lampelton väitteissä konkretisoituu usein esimerkkilista ammateista: lääkäri, juristi, insinööri, ekonomisti, byrokraatti, johtaja – näitä hän toistuvasti mainitsi korvautuviksi. Hän ei tarkoittanut, että koko ammatti katoaisi yhdessä yössä, vaan että ammattien sisältä ne osat, jotka ovat algoritmisoitavissa, tulevat hoidetuksi tekoälyllä, mikä radikaalisti vähentää ihmisten tarvetta. Esimerkiksi lääkärin työstä diagnostiikka ja reseptien kirjoittaminen voivat automatisoitua, juristin työstä lakipykälien läpikäynti ja jopa neuvonnan osat voivat hoitua tekoälyllä, insinöörin suunnittelutyössä tekoäly voi tuottaa ratkaisuja, ja niin edelleen – näin Lampelto ajatteli. Vuoden 2012 kirjoituksessa hän totesi tämän suoraan: “Tulevaisuudessa niin lääkärin, juristin kuin insinöörinkin työn systemaattista päättelyä ja suunnittelua vaativat osat tulevat mitä ilmeisimmin koneellistumaan.”. Lisäksi Lampelto ennakoi, että jopa luovat alat ja taide eivät välttämättä lopulta jää koskemattomiksi: tekoäly voi kehittyä luovaksi tekijäksi tunnistamalla luovuuden kaavat. Tämä on varsin rohkea väite, joka tuolloin oli vielä spekulatiivinen – tosin nykyään (2020-luvulla) olemme nähneet tekoälyn tekevän musiikkia, kuvataidetta ja kirjallisiakin töitä kokeiluluontoisesti. Lampelto oli siis ennusteissaan melko radikaali: käytännössä mikään työn alue ei ollut hänen mielestään turvassa automaatiolta pitkällä aikavälillä.

2.2. Massatyöttömyys ja työn loppu

Lampelto ennusti hyvin konkreettisesti, että työttömyysaste voi nousta äärimmäisen korkeaksi automaation vuoksi. Hän mainitsi lukuja kuten 40 % tai jopa 60 % työttömyys, jos kehitys etenee tarpeeksi pitkälle. Kirjoituksissaan 2010–2012 hän toistuvasti puhui “kun työt loppuvat” -tilanteesta ikään kuin väistämättömänä lopputulemana. Lampelton mukaan on täysin mahdollista, että perinteisessä mielessä “ei ole työtä kaikille”, koska teknologia hoitaa valtaosan tuotannosta. Hänen gradunsa aikoihin (2012) hän asetti aikajänteeksi vuoden 2030 mennessä: Lampelto piti todennäköisenä, että 2030-luvulla tietotyön massiivinen automatisointi on jo tapahtunut, ellei toisin todisteta. Tämä on huomionarvoinen ennuste – se osuu samaan suuruusluokkaan kuin myöhemmin tunnetuksi tullut Frey & Osborne (2013) -tutkimus, jossa ennakoitiin noin puolet ammateista automatisoitaviksi parissa vuosikymmenessä. Lampelton ennuste siis oli, että 2030 mennessä merkittävä osa korkeasti koulutettujenkin töistä katoaa tai muuttuu.

2.3. Yhteiskuntajärjestelmän muutos - perustulo vakiintuu

Ehkä tärkein Lampelton tulevaisuusväite on, että taloudellinen ja sosiaalinen järjestelmä on muutettava, jotta automaation aikakaudella yhteiskunta pysyy vakaana. Hän toisteli eri yhteyksissä uskovansa, että jonkinlainen perustulo/kansalaispalkka tulee pakolliseksi. Vuonna 2017 hän kirjoitti eksplisiittisesti, että työttömät massat tulevat äänestämään järjestelmän, jossa kaicilla on oikeus kansantuotteeseen osinkona. Jo vuonna 2011 hän puhui kansalaisista osuuskuntaomistajina ja “osingon” saajina. Näin ollen Lampelto ennusti, että hyvinvointivaltion on kehityttävä perustulovaltioksi – muuten edessä on yhteiskunnallinen kriisi. Hänen mukaansa 1900-luvun malli (täystyöllisyyteen nojaava hyvinvointivaltio) ei sellaisenaan selviä automaation tuomasta työn vähenemisestä. Tämä ennuste on linjassa monien ekonomistien ja futuristien näkemysten kanssa, joskin Lampelto esitti sen varhain ja vahvalla retoriikalla.

2.4. Demokratian kohtalonhetki

Yksi dystooppinenkin skenaario nousee Lampelton 2017 kommenteista: hän varoitti, että jos eliitti ja valtaapitävät onnistuvat estämään demokraattiset uudistukset, he saattavat turvautua raakaan voimaan. Äärimmilleen kärjistyvä eriarvoisuus automaation ajassa voi johtaa autoritaarisiin ja epäinhimillisiin ratkaisuihin (joko suoraa väkivaltaa tai teknofeodaalista sortoa). Hän siis väitti, että demokratian säilyminen ei ole itsestäänselvyys, vaan se riippuu poliittisista valinnoista automatisoituvassa taloudessa. Tämä on ennuste/pelko: tulevaisuudessa yhteiskunnat joko muuttuvat entistä demokraattisemmiksi (jakamalla tuotannon tulot kaikille) tai entistä oligarkkisemmiksi (pieni eliitti kerää hyödyt ja kontrolloi enemmistöä teknologian avulla).

2.5. Tarve uudenlaiselle kulttuurille ja tekemiselle

Lampelton tulevaisuusvisio ei tarkoita, että ihmiset jättäytyisivät toimettomiksi. Päinvastoin, hän ennusti ihmiskulttuurin kokevan murroksen: työetiikan tilalle tulee toimintaetiikka. Kuten edellä mainittiin, “täystoimeliaisuus” korvaisi täystyöllisyyden ihanteena. Lampelto oletti, että ihmiset kyllä keksivät sisältöä elämälleen – oli se sitten taiteen tekemistä, tieteellistä tutkimusta (mihin kaikilla halukkailla olisi paremmin mahdollisuus, kun toimeentulo ei olisi este), liikuntaa tai kilpailua. Hän jopa ennakoi, että tulevaisuuden varakkaat ja älykkäät (“tyyliin Elon Musk”) saattavat päätyä hakemaan kilpailemisen kautta merkitystä, kun tekoäly vie heidänkin ainutlaatuiset ansionsa. Tämä maalaa kuvaa yhteiskunnasta, jossa työ muuttuu peliksi tai harrastukseksi – ihmiset voivat silti tavoitella statusasemaa ja mainetta, mutta se tapahtuu muilla areenoilla kuin perinteisessä taloudessa.

Yhteenvetona Lampelton ennusteet ovat yhdistelmä radikaalia teknologista murrosta (työt katoavat, tekoäly kehittyy huippuälykkääksi) ja yhteiskunnallista murrosta (talousjärjestelmä muuttuu perustulopohjaiseksi, tai muuten edessä on konflikti). Moni näistä väitteistä oli 2010-luvun alussa vielä melko keskustelun marginaalissa, mutta 2020-luvulle tultaessa esimerkiksi tekoälyn työmarkkinavaikutuksista ja perustulon tarpeesta on tullut valtavirtaisempaa keskustelua – tämä osoittaa, että Lampelto oli aikaansa edellä ja ennakoi teemoja, joista myöhemmin tuli laajempia huolenaiheita.

3. Argumentointi ja perustelut näkemyksille

3.1. Tuottavuusloikat historiassa

Lampelto nojasi usein historia-analogiaan: aikaisemmat teknologiset vallankumoukset (maatalouden koneellistuminen, teollistuminen) siirsivät ihmistyötä sektorilta toiselle, mutta nostivat valtavasti tuottavuutta. Nyt tietotekniikka ja automaatio tekevät saman valkokaulustöille. Hän huomautti, että Suomessa lähes koko väestö sai ennen toimeentulonsa maataloudesta, mutta 1900-luvun edetessä maatalous työllisti enää pienen murto-osan – “Maataloustyö väheni… se ei tuottanut kurjuutta vaan vaurautta.” (lainaus Soininvaaran blogitekstistä, johon Lampelto yhtyi). Lampelto siis perusteli, että tuottavuuden kasvu automaation kautta on perimmältään hyvä asia, koska se vapauttaa resursseja ja tekee yhteiskunnasta rikkaamman, jos vauraus jaetaan fiksusti. Hänen argumenttinsa oli, että ongelma ei ole työpaikkojen katoaminen sinänsä vaan se, miten muutoksesta aiheutuva vauraus allokoidaan ja miten ihmisten roolit organisoidaan uudelleen. Tätä hän toisti mm. kysymällä, kumpi tulee kalliimmaksi: lyhentää työaikaa vai maksaa ongelmien hoitoa massatyöttömyydessä.

3.2. Kustannussäästöt ja kilpailuetu

Taloudellisena perusteluna Lampelto painotti, että koneet ovat halvempia ja tehokkaampia kuin ihmiset monissa tehtävissä. Ihminen tarvitsee palkan lisäksi ravintoa, lepoa, koulutusta, eläkettä – “ihminen on kallis tuotantoväline”, kuten hän kärjisti. Yrityksille automaatio tuo siis suoria säästöjä. Lampelton gradun päätelmissä (2013) mainittiin, että kun johto ymmärtää tekoälyn tuottavuushyödyt, he tulevat investoimaan siihen ja se kiihtyy itseään ruokkivaksi ilmiöksi – “yritykset tulevat todennäköisesti lisäämään investointejaan tekoälyjärjestelmiin… Tekoälyjärjestelmien kehitys voi kiihdyttää itseään, koska tekoälyn avulla voidaan parantaa tutkimus- ja kehitystyön tuottavuutta”. Lampelto siis vetosi myös markkinamekanismiin: kun teknologia on parempi ja halvempi, sitä vääjäämättä otetaan käyttöön laajasti, mikä entisestään vähentää ihmistyön kysyntää. Samalla hän perusteli organisaatioille, että tietotyön automatisointi on kilpailukyvyn lähde – yritys, joka korvaa kalliit asiantuntijat tekoälyllä, saa etumatkaa kustannuksissa. Tätä kautta Lampelto argumentoi automaation väistämättömyyttä: kilpailu kapitalistisilla markkinoilla pakottaa käyttämään tehokkainta keinoa, ja yhä useammin se on teknologia eikä ihminen.

3.3. Ihmisten hyvinvointi ja vapautuminen

Suuri osa Lampelton argumentaatiosta on normatiivista – hän esittää, että automaation tuoma vapaa-aika ja joutenolo ovat positiivisia arvoja. Hän mm. totesi, että kun työt loppuvat, ihmiset voivat “viimeinkin” omistautua perheelle, ystäville, harrastuksille. Hänen mukaansa työelämä osin estää ihmisiä toteuttamasta itseään vapaasti. Tämä on filosofinen perustelu: Lampelto näkee ihmiselämän arvon muissa asioissa kuin työnteossa. Hänen maalailemassaan maailmassa ihminen voi olla “hyvä, eettinen, terve ja onnellinen kansalainen” ilman että mittarina on taloudellinen tuottavuus. Hän perusteli, että jos massoja ei enää tarvita talouden tuotannontekijöiä, heille voidaan antaa mahdollisuus kehittyä sivistyksessä ja hyvinvoinnissa – tämä on parempi tavoite yhteiskunnalle. Taustalla on ajatus, että työ on väline, ei päämäärä sinänsä. Lampelto siis haastoi syvään juurtuneen ajatuksen “kuka ei tee työtä, ei syököön” ja käänsi sen ympäri: työstä vapautuminen on tavoiteltavaa, kunhan ravinto (toimeentulo) voidaan silti taata automaation tuotolla.

3.4. Moraali ja motivaatio

Lampelto pohti myös, miten ihmisiä motivoidaan post-työyhteiskunnassa. Hänen argumenttinsa oli, että ihmiset tarvitsevat tekemistä ja tavoitteita, joten yhteiskunnan pitää luoda puitteet mielekkäälle toiminnalle. Siksi hän ehdotti kannustemalleja hyvään kansalaisuuteen. Hänen taustaoletuksensa on, että ihmisillä säilyy halu olla aktiivinen, kilvoitella ja kehittää itseään, vaikkei pakottavaa taloudellista pakkoa olisi. Tässä näkyy ajatus ihmisluonnosta: Lampelto uskoo, että laiskotteluun passivoituminen ei ole vallitseva reaktio, jos kulttuuri arvostaa muuta toimintaa. Hän maalasi kuvan, jossa vaikkapa urheilu ja taide voisivat toimia merkityksen lähteinä ja kunnianhimon kenttinä. Myös hänen omat sanansa “täystyöttömyys on tasa-arvoa” kätkevät moraaliargumentin: jos kaikki ovat työttömiä (eli kenelläkään ei ole pakkoa ansiotyöhön), kukaan ei voi ylemmyydentuntoisesti moralisoida toisen joutilaisuutta – silloin vasta voidaan nähdä todellinen solidaarisuus yhteiskunnassa. Lampelto siis haastoi protestanttisen työmoraalin ja argumentoi uuden, inhimillisen arvon moraalin puolesta, jossa arvostetaan ihmistä ihmisenä eikä työpanoksen kautta.

3.5. Teknologinen itsekiihdytys

Lampelton argumentaatiossa esiintyi myös teknologisen kehityksen eksponentiaalinen luonne. Hän tiesi Mooren lain ja viittasi siihen, että teknologiakehitys kiihtyy jatkuvasti. Soininvaaran blogissa joku kommentoi Mooren laista, ja Lampelto itse oli samoilla linjoilla: kerran liikkeelle lähtenyt automaatio syöksyy eteenpäin kasvavalla voimalla. Tämä toimi perusteluna sille, miksi muutos voi tulla nopeammin kuin ihmiset tajuavat. Hänen viittauksensa, että tekoäly voi vielä itsekin nopeuttaa tekoälyn kehitystä (AI, joka auttaa R&D-työssä), on argumentti siitä, että ihmisellä on yhä vähemmän aikaa reagoida – siksi yhteiskunnan pitää ennakoida nyt, eikä vasta sitten kun työttömyyslukemat ovat katastrofaaliset. Tässä on nähtävissä vaikutteita ns. singulariteetti-ajattelusta (tekoälyn kehityksen itseään vahvistava kierto). Lampelto ei käyttänyt termiä “singulariteetti”, mutta implisiittisesti hän tunnisti mahdollisuuden, että tekoäly kehittyy lopulta ihmistä älykkäämmäksi jopa kaikilla aloilla (hän mainitsi Elon Muskin aivojen kohtaavan kyvykkäämmän robotin). Tämä on argumenttina se ultimaattinen perustelu: jos (ja kun) koneista tulee meitä älykkäämpiä, on selvää että vanha työnjako murenee täysin – ihmiskunnan on keksittävä roolinsa uudelleen, koska taloudellinen tuotanto ei enää tarvitse meitä. Lampelto omaksui tämän kannan jo opintojensa aikana ja käytti sitä retorisena vipuna: “ellette usko, että tietotyötä automatisoidaan, osoittakaa miksei – minä pidän sitä lähes varmana”.

Yhteenvetona Lampelton argumentointi nojaa sekä koviin talousrealiteetteihin (tuottavuus, kustannukset, kilpailu) että inhimillisiin arvoihin (vapaus, sivistys, onnellisuus). Hän kehysti automaation sekä väistämättömäksi ja mahdollisesti jopa toivottavaksi, kunhan yhteiskunta uudistuu. Samalla hän esitti varsin käytännöllisiä ehdotuksia (perustulo, työajan lyhennys) tukemaan siirtymää. Kaiken kaikkiaan Lampelton kirjoitusten punainen lanka on, että teknologia tekee vanhan talousmallin kestämättömäksi, joten sekä talouden rakenteet että arvomme on sopeutettava uuteen aikakauteen.

4. Mahdolliset muutokset näkemyksissä ajan kuluessa

Lampelton perusnäkemykset pysyivät huomattavan johdonmukaisina vuosien 2010–2017 välillä. Jo varhaisimmat kirjoitukset 2010 julistivat samaa teemaa (työ vähenee, hyvä niin, järjestelmä muutettava) mikä toistuu myöhemmissäkin. Kuitenkin painotuksissa ja sävyssä voidaan havaita joitakin muutoksia:

Varhainen idealismi (2010–2011): Lampelton 2010 kirjoituksissa korostuu utopistinen sävy. Hän puhuu lähes riemukkaasti työn loppumisesta ja siitä seuraavasta vapaudesta. Esimerkiksi marraskuussa 2010 hän kysyi provosoivasti “Miksi työttömyyden edes pitäisi olla ongelma?”, vihjaten että työttömänä ihminen voi tehdä muita hyödyllisiä asioita (valmentaa urheiluseuraa, kirjoittaa nettiin tarinoita, ym.). Hänen asenteensa oli, että työttömyys sinänsä ei ole tragedia – tragedia on vain se, jos yhteiskunta ei sopeudu. Vuoden 2011 blogissa “Työt loppuu ja huominen on parempi!” hän todella hehkuttaa työn loppumisen auvoa ja painottaa, ettei kenenkään pidä hävetä tukien varassa elämistä, koska se on uuden ajan “osinkoa”. Tämän vaiheen Lampelto esiintyy hyvin optimistisena ja ehkä aliarvioi sopeutumisongelmia – hän esimerkiksi kirjoittaa “Näin on näreet! Huominen on parempi.” suorasukaisen luottavaisesti.
Keskikauden pohdinnat (2012–2014): Vuoteen 2012 mennessä Lampelto alkoi hieman analyyttisemmin käsitellä teemaa. Blogissa “Mitä teemme, kun työt automatisoituvat? – Alamme taiteilijoiksi” (2012) hän edelleen on peruspositiivinen, mutta kysyy lukijoilta avoimesti ratkaisuja. Samoin gradua tehdessään ja Soininvaaran blogissa kommenteissaan (2014) hän jäsentelee ongelmia systemaattisemmin kahteen luokkaan (talous vs. sosiaalipolitiikka). Sävy on hieman vakavoitunut: kyllä, automaatio on hieno juttu, mutta – hän pohtii eksplisiittisesti syrjäytymisen ehkäisyä ja merkityksellisyyden löytämistä ihmisille. Voidaan sanoa, että Lampelto siirtyi enemmän ratkaisujen hakemiseen ja haasteiden tunnistamiseen, kun alkuvaiheessa hän lähinnä julisti vision. Silti hänen perusoptimisminsa on tallella; vuonna 2014 hän edelleen kirjoittaa toivovansa, että ihmisistä tulee sivistyneempiä ja hyvinvoivempia vapaa-ajan myötä. Ei näy merkkiä, että hän olisi epäillyt automaation tapahtumista – päinvastoin, varmuus on yhtä luja, mutta mukaan on tullut sävy “meidän on ihan oikeasti mietittävä nämä ongelmat nyt”.
Myöhempi realismi ja varoitukset (2017–2017): Vuoden 2017 kommentti Soininvaaralle edustaa Lampelton ajattelun ehkä kypsintä vaihetta kysytyllä ajanjaksolla. Siinä kuuluu edelleen sama visio perustulosta ja työstä vapauttamisesta, mutta myös selvä varoituksen sävy autoritaarisesta vaihtoehdosta. Toisin sanoen Lampelto alkoi tuoda esiin, että kaikki ei automaattisesti mene hyvin – se vaatii poliittista taistelua. Hänen mainintansa robotisoiduista armeijoista ja poliiseista, jotka eliitti voisi valjastaa, on ehkä tarkoituksella kärjistetty (dystopinen retoriikka), mutta osoittaa, että Lampelto tunnisti riskin: teknologia voi myös voimistaa eliitin valtaa jos demokratia rapautuu. Tällaista suoraa varoitusta ei hänen varhaisissa kirjoituksissaan näkynyt. Eli näkemyksiin tuli mukaan poliittinen tietoisuus konfliktista. Tässä mielessä Lampelto siirtyi idealistista piirrosta astetta pragmaattisempaan: hän tiesi nyt, että muutos kohtaa vastarintaa (esim. eliitti ei hevillä luovu eduistaan).
Pysyvät teesit: Jatkuvuutta ajatuksissa edustaa perustulo/kansalaisosinko, jonka tarpeellisuutta hän ei missään vaiheessa kyseenalaistanut kirjoituksissaan. Samoin usko tekoälyn mahdollisuuksiin ei heikentynyt – vielä 2020-luvun alussakin (kysytyn periodin ulkopuolella tosin) Lampelto kirjoitti innostuneesti tekoälyn kehitysaskeleista kuten ChatGPT:stä. Mikä muuttui on lähinnä se, että maailma hänen ympärillään ehti hieman lähemmäs hänen visioitaan (esim. perustulokokeilu Suomessa 2017–2017, tekoälyn huima kehitys, jne.), jolloin Lampelto sai lisää konkreettisia esimerkkejä tuekseen. Mutta jo 2010-luvun alussa hänen argumenttinsa olivat kehittyneet pitkälti valmiiksi.
Retoriikan muutos: Alkuvaiheessa Lampelto käytti ehkä enemmän hypeä ja provosointia (“työt loppuu”, “tasa-arvo”), kun taas myöhemmin hän selittää asioita analyyttisemmin (“talouden automaatioprosessia voidaan katsoa kahden ongelman kautta” jne.). Tämä viittaa siihen, että hänen yleisönsä ja keskustelukumppaninsa muuttuivat: Puheenvuoro-blogissa hän kirjoitti suurelle yleisölle iskevästi, kun taas Soininvaaran blogissa hän keskusteli enemmän asiantuntijatyyliin. Ydinajatukset pysyivät, mutta esitystapa mukautui foorumin mukaan.

On vaikea löytää Lampelton kirjoituksista mitään selkeää takinkääntöä tai mielipiteen vaihtoa – hän ei esimerkiksi missään vaiheessa ilmaise, että “ehkä sittenkin automaatio ei etene niin nopeasti” tai “ehkä ihmistyölle löytyykin uusia korvaavia aloja loputtomasti”. Päinvastoin, hän piti linjansa johdonmukaisesti teknoutopistisen/teknorealistisena koko 2010–2017 ajan. Muutos oli pikemminkin siinä, että utopian rinnalle tuli tunnustus, että utopia vaatii yhteiskunnallista kamppailua ja viisautta toteutuakseen inhimillisesti kestävällä tavalla. Tämä antaa Lampelton ajattelusta kuvan idealistisena mutta ajan myötä maadoittuneempana – hänestä kehittyi oman visionsa “policy wonk”, joka pyrki miettimään ratkaisujen käytännön toteutusta (verot, kannustimet, poliittinen valta).

Yhteenvetona: Lampelton näkemykset eivät vuosien 2010–2017 välillä fundamentaalisesti muuttuneet, vaan syvenivät ja laajenivat. Keskeinen punainen lanka – usko tekoälyn mullistavaan voimaan ja perustulon välttämättömyyteen – oli alusta asti ja pysyi loppuun asti. Ajan kuluessa hän vain toi mukaan uusia aspekteja (esim. demokratian kohtalo, ihmisten roolien uudelleenmäärittely) täydentämään alkuperäistä näkemystään. Näkökulma siis rikastui, muttei kääntynyt vastakohdakseen missään vaiheessa.

5. Kronologinen aikajana löydetyistä kirjoituksista

24.11.2010 (Puheenvuoro-blogi) – Lampelto julkaisi Uuden Suomen Puheenvuorossa kirjoituksen “Tarvitseeko työttömyyden olla ongelma?”. Hän ennakoi teknologian johtavan vääjäämättä työttömyyden kasvuun ja väitti, että ihmistyö on kallista ja osin korvattavissa: “Työttömyys tulee lisääntymään vääjäämättä… Ihminen on kallis tuotantoväline.”. Lampelto esitti, että ihmisten reaaliset minimitarpeet (ravinto, terveys ym.) asettavat kustannusrajan, kun taas koneet voivat työskennellä tehokkaammin. Hän jopa totesi, että “akateeminen työttömyys tulee lisääntymään myös ekonomien, lakimiesten, lääkärien ja insinöörien keskuudessa… Kone tulee vielä hoitamaan ajatustyön huomattavasti ihmistä tehokkaammin. Ihmisen ajattelutyö ei ole korvaamatonta.”. Lampelto kysyi, mitä yhteiskunta tekee, kun työttömyys nousee 40–60 %:iin, ja kehotti pohtimaan luopumista työn itseisarvosta työttömien syyllistämisen sijaan.

Aikajana tekoälyaiheisista kirjoituksista

31.12.2010 (Puheenvuoro-blogi) – “Gradun teko alkaa tammikuussa: Osallistu”. Tässä vuoden viimeisenä päivänä julkaistussa blogitekstissä Lampelto kertoo aloittavansa pro gradu -tutkielman Tampereen yliopistossa ja kutsuu lukijoita ideoimaan aihetta. Hän kertoo gradunsa aiheesta: “Haluan aiheeni liittyvän jollakin tavalla tietotyön automatisointiin. […] organisaatioista tulee mahdollisimman pitkälle automatisoituja, jotta ne eivät tarvitse enää ihmisiä tekemään niissä töitä. […] koneet ja tekoäly tekevät tulevaisuudessa pitkälti byrokraattien, asianajajien, insinöörien, lääkäreiden, ekonomien ja toimitusjohtajien hommat.”. Tämä voimakas visio kuvastaa Lampelton lähtökohtaa: hän näki tietotyön automatisaation vääjäämättömänä kehityskulkuna.
5.1.2011 (Kauppalehden foorumi) – Lampelto osallistui Kauppalehden keskustelupalstan ketjuun “Missä työttömien puolue?”. Hän haastoi keskustelukumppania pohtimalla tämän omaa ammattia: “Mitä duunia itse teet? Uskotko, ettei sitä duunia 10 vuoden sisällä automatisoida?”. Lampelto argumentoi ketjussa, että uutta työtä ei välttämättä synny kaikille kadonneiden tilalle, toisin kuin optimistit väittävät. Hän kuvasi historian murrosta: metsästyksestä pelloille, pelloilta tehtaisiin, tehtailta toimistoihin – mutta “ei ole mitään takeita, että löytyisi se seuraava vaihe, joka työllistäisi massoja”. Lampelto ennusti tekoälyn syrjäyttävän ihmisen ajattelutyössä pian: “Koneet ovat monelta osin korvanneet ihmisen kehon tuotantovälineenä. Tekoäly korvaa ihmisen ajattelun ja rationalisoinnin lähivuosikymmeninä ellei aiemmin. Jäljelle jää luovuus… arvot… ja ihmisen lämpö…, jota koneiden ei nähdä heti lähiaikoina korvaavan.”. Tämä kommentti (tammi 2011) on yksi varhaisimpia Lampelton suoria lausumia tekoälyn roolista työelämässä: hän uskoi vahvasti, että ihmisen älyllinen työ tullaan automatisoimaan ja että vain inhimilliset tekijät kuten luovuus ja empatia jäisivät koneiden ulottumattomiin – joskin hän kyseenalaisti, kuinka monella ihmisellä edes on näitä ainutlaatuisia ominaisuuksia.
19.5.2011 (Kauppalehden foorumi) – Lampelto aloitti ketjun “Työ parasta sosiaaliturvaa – siis työt jakoon” keskusteltuaan ensin foorumilla “Automaatio romauttaa Suomen talouden?”-aiheesta. Hän käsitteli ratkaisuna töiden jakamista tilanteessa, jossa automaatio ja tuottavuuden kasvu vievät työpaikkoja. Kirjoituksessa Lampelto totesi, että kun työpaikkoja ei riitä kaikille, yhteiskunta jakautuu tuottaviin ja “tuottamattomiin” – osa tekee kaikki työt, osa jää työttömäksi. Hän pohti työajan radikaalia lyhentämistä (esim. 40 tunnista 25 tuntiin viikossa) ja punnitsi sen hyötyjä ja haittoja. Lampelto korosti, että työttömyydellä on raskaat sosiaaliset kustannukset (syrjäytyminen, terveysongelmat, rikollisuus). Keskeinen kysymys hänestä oli: “Kumpi tulee lopulta kalliimmaksi – työaikojen lyhentämisestä johtuva menetetty tehokkuus, vaiko työttömyydestä aiheutuva syrjäytyneisyys ja sen seurannaisvaikutukset?”. Tämä osoittaa Lampelton pohtineen jo 2011 rakenteellisia ratkaisuja automatisoinnin aiheuttamaan työttömyyteen, kuten työajan jakamista useammille.
19.10.2011 (Puheenvuoro-blogi) – “Työt loppuu ja huominen on parempi!”. Tässä blogissa Lampelto maalaili utopistista kuvaa ajasta, jolloin työ loppuu kokonaan. Hän esitti ajatuksen kansalaisista valtion “osuuskuntaan” kuuluvina omistajina, joilla on oikeus osuuttaan vastaavaan tuloon automaation tuottamasta kansantuotteesta. Lampelto kirjoitti: “Huominen tulee olemaan parempi, kunhan työt loppuu. Voimme viimeinkin palata juurillemme, kun meidän ei enää ihmisinä tarvitse uhrata aikaamme tuotannollisuuden velvoitteille. Tulevaisuudessa vietämme kaiken aikamme perheiden ja ystävien kanssa ja harrastusten parissa. Enää emme arvota toisiamme tuottavuuden perusteella, vaan olemme osuuskunnan jäseninä tasaveroisia.”. Hän jatkoi, että tässä visiossa jokainen Suomen kansalainen omistaisi osan tuottavasta pääomasta (valtiosta), eikä tulonsiirtoja tarvitse hävetä sen enempää kuin osinkoja: “Sinulla ei ole tulevaisuudessa sen enempää hävettävää tulonsiirtojen saamisesta kuin osinkotuottoja saavalla osakemiljonäärilläkään.”. Lampelto siis hahmotteli varhain kansalaisosinko/perustulo-ajatusta automatisoidussa taloudessa. (Blogissa käydyssä kommenttikeskustelussa hän myönsi, että siirtymä vaatii sopeutumista: “Muutos tuo tullessaan aina tuskaa… Aikoinaan rengeillä ja piioillakin oli töitä pelloilla, vaan ei ole enää… Joutuivat muuttamaan kaupunkeihin… mutta hyvin väki lopulta solahti teollisiin ammatteihin.” – eli historialliset esimerkit osoittavat kivuliaan muutoksen johtaneen lopulta uuteen tasapainoon.)
8.12.2012 (Puheenvuoro-blogi) – “Mitä teemme, kun työt automatisoituvat? — Alamme taiteilijoiksi”. Tämän kirjoituksen otsikko viittaa ratkaisuksi taiteellisuuden: kun työpaikat katoavat, ihmisistä tulisi “boheemeja” taiteilijoita. Lampelto aloitti tekstin toteamalla: “Jos työ on rationalisoitavissa, se on myös automatisoitavissa.” Hän ennusti, että lääkärin, juristin ja insinöörin työtehtävien systemaattista päättelyä vaativat osat “tulevat mitä ilmeisimmin koneellistumaan”. Silloin mitä jää ihmiselle? Lampelton mukaan “luova boheemius” – viitaten Anne Brunilan ja Mika Aaltonenin kirjaan “Boho Business – ihmiskunnan voitto koneesta”, jonka teesistä hän kertoo (kirjaa lukematta). Kirjoituksen ydin oli kysymys lukijoille: “Mitä sinä tekisit, jos kaikki työt olisi automatisoitu?”. Lampelto viittasi siis siihen, että luovuus ja taiteellisuus saattaisivat olla ihmisten pakopaikka automaation ajalla. Kommenttiosiossa Lampelto tiivisti radikaalin tasa-arvon ajatuksensa: “Täys työttömyys on tasa-arvoa.” – eli vasta kun kaikki ovat joutilaita, saavutetaan todellinen yhdenvertaisuus. Hän myös pohti tekoälyn etiikkaa: jos tekoälyistä tulee ylivertaisia, lopputulos riippuu niiden arvo-ohjelmoinnista – jos tekoälyjen arvona on ihmiskunnan palveleminen, ne eivät tuhoa ihmisiä. Tämä kertoo hänen ajatelleen jo varhain myös tekoälyn arvopohjaa (AI-alignment-kysymystä).
8.10.2013 – Lampelton pro gradu -tutkielma “Understanding Knowledge Work and the Performance Potential of its Computerization. Case: IBM’s Watson” hyväksyttiin Tampereen yliopistossa. Tutkielmassa (168 sivua + liitteet) hän tutki tietotyön luonnetta ja suorituskykypotentiaalia automaation näkökulmasta, käyttäen IBM Watson -tekoälyä case-esimerkkinä. Gradu valmistui viiveellä vasta loppuvuonna 2013 (hyväksytty 8.10.2013) ja Lampelto kirjoitti sen johtopäätöksissä pitkästi tietotyön automatisoinnin merkityksestä organisaatioille, taloudelle ja yhteiskunnalle tulevaisuudessa. (Monet näistä johtopäätöksistä hän tiivisti myöhemmin blogikirjoitukseensa vuonna 2025, jossa hän arvioi osuneensa oikeaan useissa ennusteissaan.) Graduarkiston tiivistelmän mukaan Lampelto rakensi viitekehyksen tietotyön “tiedollisista kyvykkyyksistä” ja “tietotyötehtävien tyypeistä”, sekä arvioi Watsonin suorituskykyä niissä. Jo taustoituksessa hän kirjoitti ajatuksensa, joka oli noussut mieleen 2010 lopulla: “Ihmiskunnan historia on ollut teknologista kehitystä… Siinä missä koneet koostuvat atomeista, niin myös ihminen koostuu atomeista. Täten kone voi teoriassa tehdä mitä vain työtä, mihin ihminenkin pystyy.”. Tämä tiivistää graduaiheen filosofisen perustan: perusteorialla ei ole estettä, etteikö kone voisi suorittaa samoja töitä kuin ihminen.
24.2.2014 (Osmo Soininvaaran blogi) – Osmo Soininvaara julkaisi blogissaan tekstin “Entä kun robotit tekevät työt?”, johon Lampelto osallistui aktiivisella kommentilla. Lampelto jäsenteli automaatiokeskustelun kahteen ongelmakenttään: (1) talous- ja työllisyyspoliittiseen ja (2) sosiaalipoliittiseen. Ensimmäinen ongelma on hänen mukaansa se, mistä Soininvaara kirjoitti – miten saada työikäiset massat kannattaviin töihin maailmassa, jossa teknologia kehittyy. Lampelto korosti, että on analysoitava työvoiman osaamiset vs. koneiden kyvykkyydet nyt ja lähitulevaisuudessa, jotta voidaan kartoittaa tulevaisuuden osaamistarpeet. Hän huomautti, ettei edes luova ala välttämättä pysy turvasatamana ikuisesti: “Luovat alatkaan eivät välttämättä ole ikuisesti turvassa, sillä ideointi, luovuus, estetiikka ja suunnittelukin noudattavat tiettyjä säännönmukaisuuksia, jotka ovat mallinnettavissa ja ainakin teoriassa automatisoitavissa.”.
Toinen ongelma-alue on sosiaalipolitiikka ja syrjäytymisen ehkäisy: Lampelto kirjoitti, että koko ihmiskunnan historian yhteiskunnat ovat rakentuneet työn teettämisen varaan, mutta “nyt tämä ikiaikainen paradigma on muuttumassa ja massat ovat astumassa samaan asemaan kuin aateliset feodalismin aikaan.” Toisin sanoen suuri osa ihmisistä voisi olla “ylimääräisiä” työn näkökulmasta – “Mitäpä jos työtä ei vain riitä kaikille?”. Silloin yhteiskunnan on määriteltävä uusia rooleja ja tapoja massoille elää ja osallistua, muuten kuin perinteisellä palkkatyöllä. Lampelto kuvasi omaa toivottuaan suuntaa: “Itse toivoisin, että ihmisen roolissa korostuisivat tulevaisuudessa mm. tiede, sivistys, taide, käsityö, harrastukset, ihmissuhteet, järjestötoiminta, poliittinen toiminta, sekä henkinen ja fyysinen hyvinvointi. Jos ei kerran ole enää mahdollista massoille olla taloudellisesti tuottavia kansalaisia, niin olkoon massat sitten hyviä, eettisiä, terveitä ja onnellisia kansalaisia.”. Tämä 2014 kirjoitettu kommentti kokoaa Lampelton vision “post-työyhteiskunnasta”: kun työ ei kaikille riitä, ihmisarvo ja osallistuminen pitää rakentaa muun kuin työn varaan (kulttuuri, itsensä kehittäminen, yhteisöllisyys).
1.5.2017 (Osmo Soininvaaran blogi) – Soininvaara kirjoitti artikkelin “Hurraa! Robotit vievät työmme”, johon Lampelto antoi huomiota herättäneen kommentin. Hän piirsi kaksi skenaariota tulevaisuudelle riippuen demokratiasta. Skenaario A (demokratia säilyy): “Jos demokratia säilyy, työnsä menettänyt keskiluokka ja köyhät äänestävät talousjärjestelmän, jossa kaikilla kansalaisilla on oikeus eräänlaiseen osinkoon kansantuotteesta. Perustulo voisi olla sen nimi tai kansalaisosinko.”. Lampelto toisti käsityksensä valtiosta osuuskuntana: kansalaisilla on jäsenoikeudet yhteiseen tuotantoon. Tämä merkitsisi käytännössä laajaa perustuloa tai universaalia kansalaisosinkoa automatisoidussa taloudessa. Skenaario B (demokratia ei säily): Lampelto varoitti, että ilman demokraattista uudistusta teknologinen työttömyys voisi johtaa autoritaariseen dystopiaan, jossa eliitti käyttää robotiikkaa alistaakseen “ylimääräiset” ihmiset.
Lampelto jatkoi demokraattisen polun kuvausta: “Demokraattisesti sitten äänestetään myös siitä, että tietynlainen oikeanlainen käyttäytyminen palkitaan ja vääränlaisesta rangaistaan. Tähän mennessä on tavoiteltu täystyöllisyyttä, mutta sen sijaan nyt olisi tavoiteltava täystoimeliaisuutta. Itsensä kehittäminen, sivistäminen sekä terveydestä ja ympäristöstä huolehtiminen ovat palkittavia asioita, joilla voi tienata lisää. Toimettomuus, rikollisuus, kehnot elämäntavat taas vievät oikeuksia ekstra-etuuksiin.”. Tässä hän hahmotteli eräänlaista uuden yhteiskuntasopimuksen mallia: kun kaikille taataan perustulo, yhteiskunta voi asettaa kannustimia kansalaisten “hyvälle käyttäytymiselle” (kouluttautumiselle, terveydelle, ym.). Lampelto myös totesi, että tekemistä kyllä keksitään ihmisille ilman perinteistä työtäkin – esimerkiksi urheilussa ja kilpailuissa voi toteuttaa kunnianhimoa. Hän veisteli, että “sitten, kun Elon Muskinkin aivot ovat kohdanneet visionäärisemmän ja kyvykkäämmän robotin, voi hän toteuttaa kunnianhimoaan kilpailemalla jossain urheilussa tai pelissä”. Tämä heitto kuvastaa Lampelton näkemystä siitä, että jopa kaikkein innovatiivisimmat ihmiset voivat jäädä tekoälyn varjoon, ja heidän on ehkä haettava mielekkyyttä muualta (kuten kilpaurheilusta).

(Useat yllä mainituista foorumikirjoituksista ovat peräisin Kauppalehden vanhalta keskustelupalstalta ja Osmo Soininvaaran blogista. Ne saattavat löytyvä arkistoituina. Lampelton pro gradu -tutkielma on vapaasti ladattavissa Tampereen yliopiston Trepo-julkaisuarkistosta.)

6. Suoria lainauksia kirjoituksista 2010–2017

“Työttömyys tulee lisääntymään vääjäämättä… Ihminen on kallis tuotantoväline.” – (24.11.2010, Puheenvuoro-blogi) Lampelto ennakoi teknologian aiheuttamaa työttömyyttä ja perustelee automaation taloudellista motiivia.

“Kone tulee vielä hoitamaan ajatustyön huomattavasti ihmistä tehokkaammin. Ihmisen ajattelutyö ei ole korvaamatonta.” – (24.11.2010, Puheenvuoro-blogi) Lampelto korosti, että asiantuntijatyö ei ole korvaamatonta ja ennusti tekoälyn ylivoiman ihmisen ajatteluun nähden.

“[…] koneet ja tekoäly tekevät tulevaisuudessa pitkälti byrokraattien, asianajajien, insinöörien, lääkäreiden, ekonomien ja toimitusjohtajien hommat.” – (31.12.2010, Puheenvuoro-blogi) Lampelto totesi graduprojektinsa yhteydessä, että koneet tulevat syrjäyttämään ihminen monista korkeakoulutetuistakin ammateista automaation avulla.

“Mitä duunia itse teet? Uskotko, ettei sitä duunia 10 vuoden sisällä automatisoida?” – (5.1.2011, Kauppalehden foorumi) Lampelto haastoi keskustelijaa ajattelemaan oman työnsä automaatiomahdollisuutta, vihjaten että kaikkien kannattaa pohtia töidensä tulevaisuutta teknologian valossa.

*“*Tähän mennessä on homma mennyt näin: metsästä pelloille, pellolta tehtaisiin, tehtaista toimistoihin ja palveluihin. Ei ole mitään takeita, että löytyisi se seuraava vaihe, joka työllistäisi massoja.” – (5.1.2011) Lampelto kyseenalaisti optimistisen ajatuksen “aina tulee uusia työpaikkoja” ja varoitti ettei uusia massatyöllistäviä aloja välttämättä synny automaation jälkeen.

“Tekoäly korvaa ihmisen ajattelun ja rationalisoinnin lähivuosikymmeninä ellei aiemmin. Jäljelle jää luovuus… arvot… ja ihmisen lämpö…, jota koneiden ei nähdä heti lähiaikoina korvaavan.**” – (5.1.2011) Ytimekäs ennustus tekoälyn ajasta: Lampelto arvioi AI:n vievän ajattelutyöt muutamassa vuosikymmenessä, jättäen ihmisille vain inhimilliset erityisalueet.

“Huominen tulee olemaan parempi, kunhan työt loppuu. Voimme viimeinkin palata juurillemme, kun… ei tarvitse uhrata aikaamme tuotannollisuuden velvoitteille… Enää emme arvota toisiamme tuottavuuden perusteella, vaan olemme… tasaveroisia.” – (19.10.2011, Puheenvuoro-blogi) Lampelto futuristisessa utopiassaan siitä, miten työstä vapautuminen tekee yhteiskunnasta parempaa ja tasa-arvoisempaa.

“Sinulla ei ole tulevaisuudessa sen enempää hävettävää tulonsiirtojen saamisesta kuin osinkotuottoja saavalla osakemiljonäärilläkään.” – (19.10.2011, Puheenvuoro-blogi) Lampelto normalisoi perustuloa/vastiketta automaation tuotosta vertaamalla kansalaisia osakkeenomistajiin, joilla on oikeus osinkoon.

“Jos työ on rationalisoitavissa, se on myös automatisoitavissa. Tulevaisuudessa niin lääkärin, juristin kuin insinöörinkin työn… osat tulevat mitä ilmeisimmin koneellistumaan. Mitä jää ihmiselle? Luova boheemius.” – (8.12.2012, Puheenvuoro-blogi) Lampelto tiivistää automaatioperiaatteen ja viittaa siihen, että ehkä ihmiset päätyvät boheemeiksi luoviksi toimijoiksi, kun rationaalinen työ koneellistuu.

“Täys työttömyys on tasa-arvoa.” – (8.12.2012) Äärimmäinen heitto Lampeltolta, joka kuvastaa hänen ajatusmaailmaansa: kun kaikki ovat joutilaina (automaation elättämänä), vasta silloin ihmiset ovat yhdenvertaisia ilman työn tuomia hierarkioita.

“Ihmiskunnan historia on ollut teknologista kehitystä… Täten kone voi teoriassa tehdä mitä vain työtä, mihin ihminenkin pystyy.” – (2013, Pro gradu -tiivistelmä) Lampelton gradussaan esittämä lähtöoletus, joka tiivistää ajatukseen, ettei ihmisellä ole mitään maagista työsuorituskykyä, jota kone ei periaatteessa voisi jäljitellä.

“Automaatio… uhkaa jopa puolta työpaikoista.” – (Osmo Soininvaaran blogitekstistä 2014, jota Lampelto kommentoi myönteisesti) Tämä lainaus ei ole Lampelton oma, mutta se on linjassa hänen näkemystensä kanssa ja hän viittasi siihen keskustelun kontekstina. Lampelto hyväksyi väitteen, että 50 % työpaikoista voi kadota, ja rakensi argumenttinsa sen pohjalle.

“Mitäpä, jos työtä ei vain riitä kaikille? Tällöin yhteiskunnan on määritettävä uusia rooleja ja tapoja ihmisille… kuin työ.” – (24.2.2014, Soininvaaran blogikommentti) Lampelto esitti suoraan ydinkysymyksen automatisaation ajalle ja peräänkuulutti yhteiskunnalta uusia ratkaisuja ihmisten osallistamiseen ilman työpaikkoja.

“Jos ei kerran ole enää mahdollista massoille olla taloudellisesti tuottavia kansalaisia, niin olkoon massat sitten hyviä, eettisiä, terveitä ja onnellisia kansalaisia.” – (24.2.2014) Lampelto määritteli, mihin suuntaan ihmisroolia pitäisi muuttaa: pois tuottavuusvaatimuksesta kohti hyveellisiä ja onnellisia kansalaisia. Tämä suora lainaus kiteyttää hänen humaanin visionsa post-työyhteiskunnasta.

“Jos demokratia säilyy, työnsä menettänyt keskiluokka ja köyhät äänestävät talousjärjestelmän, jossa kaikilla kansalaisilla on oikeus eräänlaiseen osinkoon kansantuotteesta. Perustulo voisi olla sen nimi tai kansalaisosinko.” – (1.5.2017, Soininvaaran blogikommentti) Lampelton kaksijakoinen skenaario tulevaisuudesta: joko perustuloutopia tai dystopia. Ensimmäinen lause kuvaa hänen uskonsa kansalaisosinkoon, toinen lause hänen varoitustaan eliitin mahdollisesta julmuudesta teknologian avulla.

“Tähän mennessä on tavoiteltu täystyöllisyyttä, mutta sen sijaan nyt olisi tavoiteltava täystoimeliaisuutta. Itsensä kehittäminen, sivistäminen sekä terveydestä ja ympäristöstä huolehtiminen ovat palkittavia asioita, joilla voi tienata lisää.” – (1.5.2017) Lampelto ehdottaa uudeksi yhteiskunnalliseksi tavoitteeksi täystyöllisyyden sijaan sitä, että kaikki kansalaiset ovat aktiivisia ja tekevät jotain mielekästä. Tämä lainaus alleviivaa hänen ajatuksensa kannustinjärjestelmästä, joka palkitsee esimerkiksi opiskelua ja terveitä elämäntapoja perustulon päälle.

“Kun Elon Muskinkin aivot ovat kohdanneet visionäärisemmän ja kyvykkäämmän robotin, voi hän toteuttaa kunnianhimoaan kilpailemalla jossain urheilussa tai pelissä…” – (1.5.2017) Humoristinen mutta paljastava toteamus Lampeltolta: jopa suurimmat innovaattorit saattavat jäädä tekoälyn varjoon ja joutua hakemaan “merkitystä” muualta kuin bisneksestä – kuten kilpaurheilusta. Tämä havainnollistaa Lampelton näkemystä siitä, että jopa kaikkein innovatiivisimmat ihmiset voivat jäädä tekoälyn varjoon, ja heidän on ehkä haettava mielekkyyttä muualta (kuten kilpaurheilusta).

7. Loppusanat: Ajattelun kehitys vuosien varrella

Nyt vuonna 2025 voin todeta, että monet varhaiset, osin kärjekkäätkin näkemykseni tekoälyn potentiaalista näyttäisivät osoittautuneen oikeansuuntaisiksi, vaikka aikataulu ja toteutustapa ovatkin muovautuneet. Nuoren opiskelijan rohkeat skenaariot ja visiot ovat vuosien myötä jalostuneet käytännönläheisemmiksi ja monitahoisemmiksi.

Työskennellessäni ammatillisella urallani riskienhallinnan, tietosuojan ja tekoälyn parissa olen oppinut, että teknologian kehitys ei ole suoraviivaista, vaan etenee jaksottaisesti - välillä hyppäyksittäin - ja vaatii ihmisten ohjausta. Vaikka generatiivinen tekoäly on alkanut mullistaa tietotyön kenttää ennakoimallani tavalla, olen myös havainnut, että ihmisen ja koneen yhteistyö tuottaa usein parhaat tulokset.

Nykyinen ammatillinen näkökulmani korostaa tasapainoa teknologisen kehityksen, inhimillisten arvojen sekä vastuullisuuden välillä: tekoäly on voimakas työkalu, joka voi vapauttaa ihmisen luovuuden ja ongelmanratkaisukyvyn uudelle tasolle, kun sitä käytetään viisaasti ja vastuullisesti. Tämä tasapainoinen lähestymistapa on se perintö, jonka haluan jättää aiemmista kirjoituksistani.

8. Lähteet

Blogikirjoituksia (Uusi Suomi, Puheenvuoro)

Lampelto, P. (24.11.2010). Tarvitseeko työttömyyden olla ongelma?. Uusi Suomi, Puheenvuoro.
Lampelto, P. (31.12.2010). Gradun teko alkaa tammikuussa: Osallistu. Uusi Suomi, Puheenvuoro.
Lampelto, P. (19.10.2011). Työt loppuu ja huominen on parempi!. Uusi Suomi, Puheenvuoro.
Lampelto, P. (16.4.2012). Tätä Wahlroos ei kerro vaikka tietäisi. Uusi Suomi, Puheenvuoro.
Lampelto, P. (8.12.2012). Mitä teemme kun työt automatisoituvat? Alamme taiteilijoiksi. Uusi Suomi, Puheenvuoro.

Foorumikeskustelut (Kauppalehti)

Lampelto, P. (nimimerkki “Explorations”) (5.1.2011). Missä työttömien puolue? Kauppalehden keskustelupalsta.
Lampelto, P. (nimimerkki “Explorations”) (19.5.2011). Työ parasta sosiaaliturvaa – siis työt jakoon Kauppalehden keskustelupalsta.

Kommentit Osmo Soininvaaran blogissa

Lampelto, P. (24.2.2014). Kommentti artikkeliin Entä kun robotit tekevät työt?. Osmo Soininvaaran blogi.
Lampelto, P. (1.5.2017). Kommentti artikkeliin Hurraa! Robotit vievät työmme. Osmo Soininvaaran blogi.

Akateemiset julkaisut

Lampelto, P. (8.10.2013). Understanding Knowledge Work and the Performance Potential of its Computerization. Case: IBM’s Watson. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto.

Huomautus: Osa materiaalista on keskustelufoorumeilta, jotka saattavat vaatia kirjautumisen. Kaikki sitaatit on merkitty lähdeviittein yllä esitettyyn aineistoon.